Team Fintastic

Kaisa Arrateig HTK muodostelmaluistelun päävalmentaja | Head coach

uralla saavutettua

Helsinki Rockettesin valmentajana: kolme MM-kultamitalia, kolme MM-hopeaa ja neljä MM-pronssia.
Team Fintasticin valmentajana: kolme MM-hopeaa, kahdeksan WCC-kultaa ja kaksi WCC-hopeaa.
Lisäksi lukuisia Suomen mestaruuksia ja mitalisijoja.

Helsinkiläislegenda 2019, Vuoden Helsinkiläisvalmentaja 2016,  Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kultaisin ristein 2014.

tausta

Kaisa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, jonka lisäksi hän suorittanut sekä valmennuksen että johtamisen erikoisammattitutkinnot.

Kaisalla on omaa luistelutaustaa sekä yksinluistelusta että muodostelman puolelta.

Lue lisää Kaisasta Helsingin taitoluisteluklubin sivuilta